Miettiessäni mitä itse ajattelen sanasta burleskimuoti, ajatus assosioituu ensisijaisesti siihen minkälainen on paitsi esiintyjien visuaalinen ilme lavalla ja katsojien panostaminen burleskitapahtumissa, mutta myös ajatus siitä onko burleskimaailmassa myös arki glitterin koristamaa? Tiedän olevani vahvan vaikutuksen alla siinä, minkälaisena media haluaa burleskin esittää, mutta toisaalta itse näkemäni burleskiesitykset ovat vielä vähäisiä, joten en ole myöskään saanut mahdollisuutta luoda omaa kuvastoa mieleeni. Kiinnostukseni burleskiin on (ainakin tässä vaiheessa) teoriaan, sekä sanalliseen ja kuvalliseen historiaan pohjaavaa. Burleskissa minua kiehtoo visuaalisuus ja sen oletettu yhtenäisyys. Tutkimukseni pohjalla on ajatus siitä, millä tavoin voi määritellä burleskin visuaalista tyyliä ensisijaisesti pukeutumisen näkökulmasta – vai voiko? Entä onko olemassa ”universaalia” burleskimuotia, vai onko eri maiden burleskiskenellä omanlainen muoti ja visuaalinen maailmansa.
Näen median luoman burleskiesiintyjän olevan glorifioitu kopio 1900-luvun puolivälin ”klassisesta kaunottaresta”, joka perustuu voimakkaasti pin up -kuvastoon etenkin naisilla isoine hiuskiehkuroineen, voimakkaine kissarajauksineen, punahuulineen ja -kynsineen. Tosin, myös oma ennakko-oletukseni burleskista on ollut, että sen vaikutteet tulevat pääosin vintagesta, 1930-50-luvuista. Nyttemmin oma mielikuvani on toki muuttunut. Ensikosketukseni burleskin visuaalisuuteen tuli kandidaatin tutkielmani yhteydessä, jossa haastattelin burleskitaiteilija LouLou D´viliä ja kävin katsomassa Jyväskylässä hänen esiintymistään. LouLou ammentaa vahvasti pin up -hengestä, joten väistämättä hänen imagonsa ja ulkomuotonsa vaikutti omaan mielikuvaani burleskista, että se on voimakkaasti 1950-luvun (amerikkalaista) tyyliä kanavoiva. Seuraavat burleskiesitykset näin Lahdessa yli 10 vuotta myöhemmin Suomi100 nakubalettirevyyssä, jossa huomasi esiintyjien monimuotoisuuden. Naisten merkitys ja rooli on näyttäytynyt ainakin itselleni vahvana burleskissa, ja median kautta tätä on pidetty myös yllä. Kun ajattelee sanaa ja taidemuotoa ”burleski”, naiset tulevat ensimmäisenä mieleen. Miehet kuitenkin tekevät yhtälailla burleskia, joten mieleeni nousi kysymys, mikä on miesten positio burleskinkuvastossa ja minkälainen mielikuva nousee esiin miesten tekemästä burleskista? Mitä miesten tekemä burleski kertoo burleskista?
Olen pohtinut myös rekvisiitan ja yksittäisten artefaktien merkitystä burleskissa ja niiden taustaa (kuten puuhkat, viuhkat, korot). Kuuluvatko esimerkiksi korkokengät olennaisena osana (naisten) burleskiin, jos näin on, ovatko ne kuuluneet aina? Ja jos ovat kuuluneet vaikka aikaisemmin, miksi ne jätetty pois (jos on)? Entä mitä kautta korkokengät ovat kulkeutuneet Ranskan hovin miestenkengistä tunnistetuksi naiseuden symboliksi? Myös viuhkat, puuhkat ja sulat ovat kiehtovia esiintymisen välineitä. Niiden kautta voi pohtia katseen merkitystä burleskissa – kuka katsoo, kuka määrittää katseen, esineiden samanaikaista funktiota katseen korostajana ja peittäjänä, sekä vallan ja itsemääräämisoikeuden symbolina. Myös sukat ja sukkanauhat kertovat oletukseni mukaan samanlaisesta erotisoinnin, viekoittelun ja riisumisen estetiikasta. Kenen katseelle burleskia on tehty ja tehdään nyt?
Visuaalisessa kuvastossa kiinnostaa myös sen kerroksellisuus ja historiallisuus. Mistä burleski ilmiönä saanut inspiraationsa, mikä on taiteenlajin alkutaipaleen merkitys: esimerkiksi klassinen burleski, mihin nojataan nyt, miten se on syntynyt ja mikä on sen taustalla? Baz Luhrmanin Moulin Rouge -elokuva 2000-luvun alussa toi ”klassisen” revyymailman tähän päivään. Visuaalisesti elokuva on vaikuttava, mutta koen sen olevan romantisoitu ja glorifioitu kuva 1800-luvun revyymaailmasta. Samoin 1970- luvun Cabaret -elokuva (Liza Minellin Sally Bowles, Joel Grayn Seremoniamestari, Tiller-tytöt) glorifioi todella voimakkaasti Weimarin tasavallan ajan Berliiniä ja kabareekulttuuria, luoden ja vahvistaen mielikuvia ja stereotypioita kabareekulttuurista ja miltä sen ”kuuluu” näyttää. Kuinka suuri vaikutus on ollut Moulin Rougen ja Cabaret´n kaltaisilla elokuvilla burleskin yleistymiseen, entä visuaalisen kuvaston muodostumiseen?
Oma kiinnostukseni burleskin tutkimiseen juontaa vuosiin 2009-2010, jolloin valmistelin kandidaatin tutkielmaani. Olin nähnyt mediassa kuvastoa ja satunnaisia artikkeleita, ja halusin kirjoittaa jostain ruumiillisuuteen (ja seksuaalisuuteen) liittyvästä aiheesta. Keskustelu oppiaineen lehtorin kanssa sai minut tutustumaan burleskiin. Burleskissa yhdistyi ruumiillisuus ja visuaalisuus jotka molemmat kiinnostivat minua. Minua viehätti/viehättää myös pin up -henkinen kuvasto ja 1950-luvun estetiikka, ja koin burleskissa yhdistyvän näiden asioiden toisiinsa. Kandidaatin tutkielmaan löysin myös Michelle Baldwinin teoksen Burleskin paluu, josta sain pohjan sille, mitä burleski on ja on ollut Amerikassa, ja sitä kautta pystyi keräämään taustoitusta ilmiölle. Kandin tutkielmaa tehdessäni nykyburleskia ei oltu esitetty Suomessa montaakaan vuotta, joten LouLoun kautta lähdin tutustumaan ilmiöön.
Nyt olen uuden tutkimuksen lähtökuopissa. Olen kutsunut haastateltaviksi reilu kymmenkunta burleskitaiteilijaa, joista osa on tehnyt nykyburleskia vasta vähän aikaa, osa on ollut mukana siitä saakka kun nykyburleski rantautui Suomeen 2007. Uskon tämän antavan aiheen tulkintaan mielenkiintoisen puolen, sillä luulen kokemusten olevan erilaisia sen perusteella, kuinka kauan haastateltava on burleskia tehnyt. Haastattelujen analysoinnin ja tutkimuksen tekemisen yhteydessä minun tulee olla äärimmäisen hereillä oman ”fanityttö”-positioni kanssa. Omaan aiheeseen vahvan kiinnostuksen ja olen toki tehnyt aiempaa tutkimusta aiheen tiimoilta ja sen läheisyydestä. Minun täytyy silti pohtia sitä, kuinka etäännyttää itseni mahdollisimman objektiiviseksi tarkkailijaksi, sillä oma kiinnostukseni on varmasti leimallista ja sillä on väistämättä jonkinlainen vaikutus. Toisaalta, en tahdo myöskään täysin häivyttää omaa tutkimuksen ulkopuolista kiinnostusta burleskiin, sillä uskon sen myös antavan tulkintaan ja analysointiin lisätietoa – vaikken vielä tiedä mitä se voi olla.
Humanistin muistikirja 