Burleskitutkijana

Olen viettänyt tarkoituksella hieman hiljaiseloa ja antanut blogitekstien lepäillä. Viimeisin julkaisu taitaa olla puolen vuoden takaa, joten lienee aika kerrata hieman ajatuksia ja suunnitelmia.

Suuri muutos mitä elämässäni on tässä välissä tapahtunut, on se että aloitin elokuussa jatko-opiskelijana Jyväskylän yliopistossa. Teen väitöskirjaa KUMUn oppiaineessa (eli Kulttuurit ja yhteisöt muuttuvassa maailmassa), joka oli viime kevääseen saakka etnologian ja antropologian oppiaine. Kumusta voi lukea lisää esimerkiksi KUMU, Jyväskylän yliopisto, Kansatieteestä KUMUun.

Väitöskirjani tulee käsittelemään suomalaisten burleskiesiintyjien kokemuksia burleskin estetiikasta ja mikä on sen merkitys sukupuolen ja seksuaalisuuden tuottamisessa ja kokemisessa. Tarkastelen kehollisuuden käsitystä ja miten esimerkiksi kehopositiivisuus vaikuttaa esiintyjien kokemuksiin, ja minkälaisiin kulttuurisiin tarpeisiin burleskin tuottama kehokäsitys vastaa. Pohdin myös puheen merkitystä ja miten sen vaikuttaa kulttuurissa, erityisesti kehollisuuden, sukupuolen ja seksuaalisuuden esittämisen tavoissa. Tutkimuksen tavoite on tuottaa uusia näkökulmia niin yksilön kuin yhteiskunnan tapaan tarkastella kehokäsityksen muodostumista.

Luulen, että toistaiseksi pyhitän blogin ensisijaisesti väitöstutkimukseni vapaalle pohdinnalle.

2 vastausta artikkeliin “Burleskitutkijana”

  1. Hienoa, että lähdit jatkamaan kohti väitöskirjaa asioista, jotka sinua puhuttelevat❣️
    Loistava tulevaisuus on vielä edessäsi.

    Liked by 1 henkilö

Jätä kommentti